Mr. Jones | Bar & Kitchen

r.
Jonesin intohimona
oli myös saada makuelämyksiä
eri maiden keittiöiden herkuista. Hänet tunnettiin kaikkialla
leppoisana seuramiehenä, jolta tarinaa riitti niin kauan
kuin ruokaa ja juomaa vain piisasi. Usein valomerkki viitoittikin
majakan tavoin Mr. Jonesia jatkamaan matkaa eteenpäin.

r.
Jonesin rakkain paikka maailmassa oli Rauma. Kaupungista tuli hänelle
kotisatama, jonne maailman merien takaa oli hyvä tulla ja olla
niin kuin kotona. Erityisesti raumalaisten
hyväntuulisuus
ja jaaritukset tekivät suuren vaikutuksen. Mr. Jonesin toive oli
saada Raumalle ruoka- ja seurustelupaikka, joka kantaisi hänen
legendaarista nimeään. Paikan, jonne väki voisi kokoontua
seurustelemaan hyvän ruoan ja juoman kera sekä tutustumaan
Mr. Jonesin rakkaisiin matkamuistoihin.

Tervetuloa viihtymään hyvän
ruoan, juoman ja seuran pariin!


 

oli merimiestarinoissa elävä legendaarinen maailmanmatkaaja,
jonka elämäntehtävänä oli tarun mukaan
käydä maapallon joka kolkassa keräämässä
kokemuksia ja tapaamassa erilaisia ihmisiä. Matkan varrella
hän tutustui viidakon villeistä tunnettuihin julkkiksiin.

28.05.2013
Uusi ruokalista herkuteltavissa!

P�ivit�mme uudet annokset kotisivuille
pikapuoliin, sill� v�lin voit vilkaista menua t�st� linkist� PDF-versiona:
Katso uusi menu t�st�.

Katso my�s Mr Jones -ravintolan Facebook-sivut:
Facebook-sivuille p��set t�st�.

MEILLE T�IHIN?

Etsimme koko ajan kasvavaan joukkoomme
plokkareita, baarimikkoja, kokkeja ja salitarjoilijoita.
Raumalla toimiva Bistromax Oy etsii ty�ntekij�it� Raumalle
ruokaravintola Mr. Jonesiin, y�kerho Dominoon sek� my�hemmin
kes�ll� avattavaan, uuteen y�kerhoon.

Jos olet ulosp�in suuntautunut ja palvelualtis ravintola-alan
ammattilainen tai tuleva sellainen, l�het� vapaamuotoinen
hakemus sek� ansioluettelo osoitteeseen:

[email protected]

Ei Vain Kissankultaa ja Enemm�n Kuin Yhden Illan Juttu.
Jos tykk��t juosta p�� kolmantena jalkana, ty�skennell�
kieli vy�n alla ja olla viel� ylpe� siit�, ett� teet ty�si hyvin,
sinussa on ainesta alalle.

Bistromax Oy kuuluu voimakkaasti kasvavaan,
tamperelaiseen Restamax-konserniin.

Restamaxissa on yhteens� yli 70 ravintolaa sek� y�kerhoa
ymp�ri Suomea ja sen palveluksessa on yli 600 henkil��.
Restamax Oy:n 2012 toteutunut liikevaihto 60,8 miljoonaa.











    T-BONE STEAK
Pihvien kuningas, T-luupihvi bbq-marinoituna laavagrillill� grillattuna, maustevoi, coleslaw-salaattia, maalaisranskalaiset
 

S�hk�postiosoitteesi:



MR. JONES AVOINNA :

MA – TI 1600 – 0000
KE – PE 1600 – 0200

LA 1300 – 0200
SU 1300 – 2200


Tarvittaessa auki pidemp��n…


KEITTI� PALVELEE:

MA – TO 1600 – 2200
PE 1600 – 2330
LA 1300 – 2330
SU 1300 – 2100

Ikäraja viikonloppuisin

klo 2100 jälkeen 22 vuotta

Tervetuloa viihtym��n hyv�n ruoan ja seuran pariin!


JONES AVOINNA 24.6-11.8 V�LISEN� AIKANA:

MA – TI 14 – 00
KE – PE 14 – 02
LA 13 – 02
SU 13 – 22
Tarvittaessa auki pidemp��n…

KEITTI� PALVELEE:

MA – TO 14 – 22
PE 14 – 23.30
LA 13 – 23.30
SU 13 – 21

Valtakatu 5, 26100 Rauma
Puh. (02) 83 222 120
[email protected]

Lounaslista

Mr. Jonesin tiedotteet

Scroll to Top